Mitä lujitemuovi on ja mihin lujitemuovituotteita käytetään?

2 minuutit Julkaistu:


Lujitemuovi terminä itsessään ei välttämättä aiheesta tietämättömälle kerro mitään. Ainoa sanan tuttu osa saattaa peräti olla pelkkä "muovi". Lähdetään liikkeelle pienellä tutustumisella siihen, mitä tämä salamyhkäinen aines oikein on. Kaikki ovat varmasti joskus elämänsä aikana istahtaneet, usein esimerkiksi leikkikenttien läheisyydessä olevan laatikon päälle, mikä on tarkoitettu soran säilytykseen. Luultavasti tämän päällä ei kovin kauaa tarvitse olla, kun ensimmäiset epämiellyttävät pistot alkavat jo tuntumaan. Kyseinen kerta jää todennäköisesti viimeiseksi, mutta lasikuitu varmasti painuu mieleen ikuisesti, jättäen joko jonkinlaiset traumat jokaiseen tai vähintäänkin pistävän muiston. Lasikuitu on yksi keskeisin kaupallisesti käytetty kuitu. Lujitemuovi puolestaan valmistetaan yhdistämällä muovia sekä lujitekuitu; näitä ovat esimerkiksi edellä mainittu lasikuitu sekä hiili- ja armadikuitu. Lopputuloksena syntyy komposiittimateriaali. Käydään seuraavaksi läpi, missä lujitemuovia käytetään nykyään ja mihin sitä käytettiin ennen. 

Mikä tekee lujitemuovista arvostetun materiaalin?

Lujitemuovin käyttö on lähtöisin 1950-luvulta milloin tätä alettiin käyttämään sotilaslentokoneiden sekä purjeveneiden rakenteina, lujitteena nimenomaan käytettiin tällöin lasikuitua. Tähän päivään mennessä käyttökohteet ovat toki muuttuneet, parantuneet sekä ennen kaikkea lisääntyneet, mutta miksi lujitemuovituotteita sitten suositaan? Lujitemuovituotteet ovat mittatarkkoja, kestäviä ja taipuvat muotoillessa lähes miten ikinä muotoilija materiaalia havitteleekaan taivuttavansa. Mikä tekijän unelma! Lujitemuovin eduksi luetaan myös mahdollisuus valmistaa saumattomia ratkaisuja, jotka kestävät edistyksellisesti korroosiota, happoja, emäksiä sekä huomattavia lämpötilavaihteluita. 

Mihin käyttötarkoituksiin tämä kestävä materiaali sitten soveltuu? 

Edellä mainittujen materiaalikohtaisten ylistysten lisäksi lujitemuovi saavuttaa suurta suosiotaan myös sen laajan käyttöskaalan vuoksi. Muovia voidaan valmistaa aina pienistä yksittäiskappaleista suuriin teollisiin sovituksiin. Kolikolla on kuitenkin kääntöpuolensa. Tähän asti ainoa negatiivinen asia on ollut lasikuidun pistävyys, mutta oppitunnin jälkeen tältäkin voidaan välttyä. Onko muovilla siis mitään muita huonoja puolia?

Kemialliset riskit ovat yksi hälyyttävimmistä lujitemuovin varjopuolista. Näille altistuvat työntekijät, jotka tekevät lujitemuovin kanssa töitä esimerkiksi rakennusten purkutöissä, rakennusjätteiden siivouksen parissa, tai muun muassa veneiden laminoinnissa. Rakennuspurkutyöt voivat esimerkiksi altistaa tekijänsä syöpävaaralliselle kvartsille. 

Nykypäivän onni kuitenkin on, että asioista tiedetään ja tieto tässä tapauksessa ei lisää tuska, vaan sitä voidaan hyödyntää työturvallisuuden takaamiseksi.

 

Voit tutusta lisää lujitemuovituotteisiin ja niiden mahdollisuuksiin esimerkiksi Artekno Oy:n sivuilta.

• tag: • 316 sanat

minusta

Tuotteiden ja niiden pakkausten suunnittelu Kaupassa käydessään voi huomata miten tuotteiden kirjo on laaja, ja se miten paljon eroja on tuotteiden ulkonäön välillä on. Monesti tulee kaupassa varmasti miettineeksi, miksi minkäkin tuotteen valitsee. Onko se mitä paketissa lukee, vai kenties väri. Joillekkin taas tuote- tai merkkiuskollisuus on se juttu, eikä tällöin muita asioita tule edes punnittua tuotetta valitessa. Tässä blogissa tarkkaillaan näitä asioita, ja katsotaan mihin tuotesuunnittelussa sekä varsinkin tuotepakettien suunnittelussa kiinnitetään huomiota. Käydään läpi muun muassa miten värit, teksit, muodot, materiaalit, logot vaikuttavat siihen valitseeko ostaja tuotteen vai ei. Myös tutustutaan siihen millaisia käytännön esimerkkejä aiheesta on arjessa. Toivottavasti viihdyt kirjoituksien parissa ja ehkä teet havaintoja myös omista kulutustottumuksistasi!

Haku